Facebook login


greipel-andre

Australian Tour Down Underin toinen etappi opetti kirimiesten joukkueita niin, että kolmannella 134,5 kilometrin etapilla ne pelasivat varman päälle. Alussa karkuun päässyttä neljän ajajan ryhmää ei laskettu liian kauaksi ja se ajettiin kiinni jo 40 kilometriä ennen maalia. Kun ryhmä oli yhdessä jo näin aikaisessa vaiheessa, se tiesi hyvää vauhtia koko loppumatkan. Ketään ei laskettu enää karkuun.

Kilpailu päättyi massakiriin ja siinä oli jälleen nopein vahva saksalainen André Greipel (Lotto-Belisol). Mutta hänen voittonsa ei tullut helposti, sillä Jussi Veikkasen joukkueen valkovenäläinen Yauheni Hutarovich pisti kunnolla kampoihin. Hutarovich joutui taipumaan muutamia kymmeniä senttejä. Kolmas oli norjalainen, kovasti voittoa himoinnut Edvald Boasson Hagen. Brittijoukkue Sky Procycling on tehnyt aktiivisesti töitä norjalaisen eteen, mutta työtä ei ole vielä palkittu etappivoitolla.

Jussi Veikkanen tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja sijalla 78. Oli vähällä, että Veikkanen olisi jäänyt ryhmästä, sillä hän kärsi rengasrikon vain 10 kilometriä ennen maalia, kun kirimiesten joukkueet olivat nostaneet vauhdin ylös. Veikkanen taisteli kuitenkin itsensä takaisin ryhmään.

- Kyllä oli täysi työ päästä takaisin porukkaan, mutta hyvä, että jaksoin tulla takaisin. Muuten ajo oli tänään rauhatonta, vaikka etappi piti olla paperilla helppo. Harmi, että Huta ei vielä onnistunut ottamaan voittoa, vaikka tänään se oli lähellä, kertoi Jussi Veikkanen.

Kun kilpailu on nyt puolessa välissä, kokonaiskilpailun johtoon nousi hyvityssekuntiensa turvin André Greipel. Jussi Veikkanen on 49:s 20 sekuntia Greipelia perässä.

Perjantaina ajetaan 130 kilometrin etappi Norwood – Tanunda. Heti alussa on 10 kilometrin nousu, mutta etapin ei pitäisi olla liian vaativa kirimiehille. Etappi ajetaan yli 30 asteen lämmössä ja reippaassa tuulessa.

Tulokset

Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour)

Etappi 3/6 Unley - Victor Harbour 134,5 km

1 André Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 3.21.55
2 Yauheni Hutarovich (Valko-Venäjä) FDJ – BigMat s.a.
3 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling s.a.
4 Mark Renshaw (Australia) Rabobank s.a.
5 Robbie Mcewen (Australia) GreenEDGE s.a.
6 Jacopo Guarnieri (Italia) Astana s.a.

78 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat s.a.

Tilanne 3/6 etapin jälkeen

1 Andre Greipel (Saksa) Lotto-Belisol 11:54:52
2 Martin Kohler (Sveitsi) BMC + 0.08
3 Michael Matthews (Australia) Rabobank + 0.12
4 Thomas de Gendt (Belgia) Vacansoleil –DCM + 0.14
5 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE + 0.16
6 Jan Bakelants (Belgia) Radioshack-Nissan s.a.

49 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ-BigMat + 0.20

Etapit

Etappi 1 ti 17.1.2012 Prospect - Clare 149 km
Etappi 2 ke 18.1.2012 Lobethal - Stirling 148 km
Etappi 3 to 19.1.2012 Unley - Victor Harbour 134,5 km
Etappi 4 pe 20.1.2012 Norwood - Tanunda 130 km
Etappi 5 la 21.1.2012 McLaren Vale - Old Willunga Hill 151,5 km
Etappi 6 su 22.1.2012 Adelaide City Council Street Circuit 90 km

Olemme Facebookissa

Seuraa Twitterissä

procyclingfi's avatar
ProCycling.fi procyclingfi
Lataa...

Tuorein tweettaus @procyclingfi:

Ajosää

45°
°F°C
Clear
Humidity: 87%
Wind: S at 8 mph
Sat
Partly Sunny
45 | 57
7 | 13
Sun
Mostly Sunny
46 | 61
7 | 16
Mon
Clear
48 | 68
8 | 20
Tue
Clear
54 | 68
12 | 20

cshow.php?s=240086&v=1857&q=116855&r=97454